Tervetuloa
Esittely ja tietosuojaseloste
Kurssit
Yksityis- ja ryhmäkoulutus
Koiran hoito- ja koulutuspalvelu
Koulutettu koira
Ota yhteyttä / Palaute
Yhteystiedot
Pentuja
Esittely ja tietosuojaseloste



Nimeni on Tomi Sarkkinen, olen 34-vuotias Oulusta kotoisin oleva koiraharrastaja. Koiria minulla on ollut vuodesta 2000 lähtien ja niiden kanssa olen aktiivisesti harrastanut jo yli kymmenen vuotta. Ensimmäinen koirani tuli puhtaasti metsästystarkoitukseen, mutta innostuminen lajinomaiseen harrastamiseen ja kisaamiseen syttyi heti. Tällä hetkellä kotona asustaa 4 labradorinnoutajaa ja koulutettavana ja kisakoirana niistä on kaksi.

Olen saavuttanut kolmelle koiralleni Suomen- ja Ruotsin käyttövalionarvot. Koirani CIT FI & SE KVA FI & SE KVA -FT Blackthorn Bion "Laslon" kanssa olen saavuttanut käyttövalionarvon lämpimällä riistalla Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Lisäksi tämä koira on valittu neljä kertaa peräkkäin vuoden metsästyslabradoriksi Suomessa ja toisena koirana Suomen noutajahistoriassa se saavutti kansainvälisen käyttövalionarvon vuonna 2012. Vuosina 2012 ja 2014 Laslo voitti Ruotsin noutajamestaruuden. Lisäksi olen saanut kunnian ohjata ja kouluttaa ystävieni omistamia koiria menestyksekkäästi. Tällä hetkellä kisailen koirani "Urpon" Wijmas Mumin kanssa.

Harrastan kaikkien koirieni kanssa aktiivisesti metsästystä. Omilta koiriltani vaadin luottamusta ohjaajaan, itsenäistä toimintakykyä tarpeen vaatiessa annettujen tehtävien suorittamisessa. Noutaja on parhaimmillaan kun se toimii edellä mainitulla tavalla rodunomaiseksi tarkoitetussa tilanteessa.
Koulutusoppejani olen kartoittanut kiertämällä erilaisissa koulutustapahtumissa ja kilpailuissa, niin Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Englannissa. Olen kouluttanut kaikkia noutajarotuja, perusasioista korkeammalle tasolle asti.


Tietosuojaseloste


1. Rekisterinpitäjä
Koirapalvelu Tomi Sarkkinen
Y-tunnus: 2541344-2
Riipiläntie 127, 01760 Vantaa
+358405537450
info @ koirapalvelusarkkinen.com

2.Yhteyshenkilö
Tomi Sarkkinen
Yhteystiedot yllä

3. Rekisterin nimi
Koirapalvelu Tomi Sarkkinen asiakas- ja sidosryhmä-tietorekisteri

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on pitää asiakkaan ja Koirapalvelu Tomi Sarkkinen välinen asiakassuhde, asiakkaan suostumus, asiakkaan antama toimeksianto tai muu asiallinen yhteys.
Asiakastietoja voidaan käyttää:
- Asiakassuhteen hoitaminen, laskutus, markkinointi ja asiakaspalvelu

5. Rekisterin tietosisältö
Asiakas ja sidosryhmärekisteriin talletetaan seuraavia tietoja henkilöasiakkaista:
- Nimi
- Sähköpostiosoite
- Yksittäistapauksissa puhelinnumeron
- Tiedot asiakkaan tilaamasta palvelusta

6. Henkilötietojen säilytysaika
Henkilötietoja säilytetään kunnes katsotaan Koirapalvelu Tomi Sarkkisen ja asiakkaan välinen asiakassuhde päättyneeksi
Tietoja voidaan myös poistaa asiakkaan niin halutessa.

7. Säännönmukaiset tietolähteet
Asiakkaan perustiedot talletaan säännönmukaisesti asiakassuhteen aikana rekisterinpitäjälle tehdyistä ilmoituksista, kuten:
- asiakasorganisaation toimittamista osallistujaluetteloista
- henkilön itse sähköpostilla, puhelimella tai paperilla antamista tiedoista
- yleisesti saatavilla olevista tietolähteistä

8. Tietojen luovuttaminen
Koirapalvelu Tomi Sarkkinen ei luovuta asiakastietoja eteenpäin

9. Tietojen siirto EU:n tai ETAN:n ulkopuolelle
Tietoja ei luovuteta.

10. Rekisterin suojaus
Rekisteriä pidetään suljetussa tilassa ja ulkopuolisten pääsy on estetty.

11. Rekisteröidyn tarkastusoikeus
Asiakkaalla on oikeus päästä tarkistamaan tietoja mitä hänestä on tallennettu.

12. Rekisteröidyn oikeus vaatia tiedon oikaisemista, poistamista tai käsittelyn rajoittamista
Rekisteröidyn on ilman aiheetonta viivytystä, saatuaan tiedon virheestä tai virheen itse havaittuaan, oma-aloitteisesti oikaistava, poistettava tai täydennettävä rekisterissä oleva, rekisterin tarkoituksen vastainen, virheellinen, tarpeeton, puutteelinen tai vanhentunut tieto ottamalla yhteyttä rekisterin pitäjään.

13. Kielto-oikeus
Asiakkaalla on oikeus kieltää tietojen käsittely markkinonti tarkoitukseen.

14. Rekisteröidyn oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen
Siltä osin kun rekisteröity on itse toimittanut reksiteriin tietoja rekisterin pitäjän ja rekisteröidyn välisen sopimuksen täytäntöön panemiseksi, rekisteröidyllä on oikeus saada tällaiset tiedot itselleen pääsääntöisesti koneluettavassa muodossa ja oikeus siirtää nämä tiedot toiselle rekisterin pitäjälle.

15. Rekisteröidyn oikeus tehdä valitus viranomiselle
Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle, jos rekisterinpitäjä ei ole noudattanut toiminnassaan soveltuvaa tietosuojasääntelyä.

16. Muut oikeudet
Mikäli helkilötietoja käsitellään rekisteröidyn suostumukseen perustuen, rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla tästä rekisterinpitäjälle.

17. Yhteydenotot
Kaikissa kysymyksissä rekisteröidyn tulee olla yhteydessä rekisterinpitäjään.


Vantaalla 6.5.2018

Koirapalvelu Tomi Sarkkinen / Tomi Sarkkinen

Esittely ja tietosuojaseloste